Lapsen ajatusmaailma on erilainen kuin aikuisen ja käsityskyky ja tietomäärä vajavainen. Seuraavassa jutussa on muutama itselleni tai jollekin perheemme jäsenelle tapahtunut väärinkäsitys.
Alle kouluikäisenä olin jostain kuullut, että timantit ovat hiiltä ja että ne syntyvät maan alla kovassa paineessa. Mielestäni timantinvalmistus tuntui kovin yksinkertaiselta. Otin tuvan pesästä hiilenpalan ja kaivoin pihalle maahan kuopan, johon laitoin hiilen ja multaa tiukasti päälle. Arvioin, että timantti olisi valmis parin viikon sisällä ja pettymykseni oli suuri kun multaa kaivettuani löysin saman hiilenpalan täysin muuttumattomana. Raha ei kasva puussa sanotaan, eikä näköjään maassakaan.
Samoihin aikoihin timantinvalmistuskokeilujeni kanssa meille ostettiin ensimmäinen pesukone. Siitä puhuttiin monta viikkoa etukäteen ja tiesin, että se on jonkinlainen säiliö, jossa on vettä ja lisäksi moottori. Kukaan ei kertonut, että sillä on tarkoitus pestä pyykkiä ja minä luulin koko ajan, että sillä pestään ihmisiä. Jonkinmoisella pelolla varmaan suhtauduin moiseen kapistukseen, koska ennen pesukoneen saapumista kuvittelin aina veljeni Arton seisomassa siinä säiliössä pestävänä, en suinkaan itseäni.
Katteluksen kylässä on Hagströmin eli Hakavirran asuinrakennus, joka jossain vaiheessa pienine peltoaloineen siirtyi meiltä Kesälän perheen omistukseen. Menin isäni kanssa pienenä alakoululaisena noutamaan sieltä suvullemme kuuluvaa arkkua ja olin innoissani pienestä arkipäivän retkestä hevoskärryillä. Ja se arkku kuulosti erityisen jännittävältä. Kun sitten saavuimme perille koin kauhean pettymyksen. Arkku, jota tulimme noutamaan, oli iso puinen kannellinen tavaran säilytykseen tarkoitettu esine eikä ruumisarkku, kuten olin koko ajan jostain kumman syystä mielessäni kuvitellut.
Joka sukupolvella on omat väärinkäsityksensä. Isälläni oli kohtuullisen hyvä laskupää, mutta silti koulu-uran alkutaival oli tässä asiassa kivikkoinen. Heti ensimmäisellä kiertokoulun tunnilla opettaja oli kysynyt, että osaako Aukusti laskea. Itkua vääntäen isä tunnusti, että hän ei osaa laskea ja joku toinen sai vuoron ja menestyksekkäästi suoritti joitakin opettajan pyytämiä helppoja laskutoimituksia. Isä oli silmät pystyssä, sillä kyllä hänkin tuon olisi osannut tehdä. Hän ei vaan tiennyt mitä laskeminen on, kun kotona oli aina puhuttu räknäämisestä!
Eräässä sukujuhlassamme Antti Kesälä hauskaan tapaansa kertoi sukumme vaiheista. Hän mainitsi mm, että tarina kertoo, että Olof Staffansson, sukumme ensimmäinen Koskelle tullut henkilö, oli kruukmaakar ja tuli Katteluksen kylän vaiheille ”ylhäält kässii” tarkoittaen Paimion joen yläjuoksua. Silloin vähän toisella kymmenellä oleva tyttäreni ajatteli, että ylhäält kässii tarkoittaa, että Katteluksen suku on taivaasta laskeutunut ja ihmetteli suvun suuria luuloja itsestään.
Ja viimeisenä otsikossa mainitut punakattilaiset. Isä joskus sisällissodasta puhuessaan selitti, miten punaisten joukot marssivat pitkin Härkätietä. Hän käytti sanaa punakaartilaiset ja sekä Arto että minä aina kuulimme sanan punakattilaiset eikä meillä ollut mitään käsitystä mistä asiassa oikeastaan on kyse, koska olimme silloin aika pieniä. Kuvittelimme aina punakattilaiset ihmisiksi, jotka kulkevat iso oranssinpunainen emalikattila päässään pitkin tietä. Sellainen kattila löytyi luultavasti silloin jokaisesta huushollista eli kaikki ikäkuokkani ihmiset tietävät millaisesta kattilasta on kyse. Niitä myydään nykyään kohtuuhintaan kirpputoreilla. Pitäisiköhän ostaa sellainen pihalle kukkapurkiksi aivan tämän väärinkäsityksen kunniaksi?
Arja Vainio